Haikeita fiiliksiä meneillään.. :( Kuuntelin taas vanhoja kappaleita nuoruusvuosilta ja kumma kaiho valtasi mielen. Elämä oli silloin niin paljon huolettomampaa ja kaveripiiri oli laaja. Nyt vain heistä muutaman kanssa ollaan tekemisissä.. Joskus hiljaa mielessäni toivoisin, että voisin päästä takaisin ajassa noihin nuoruuteni päiviin, ehkä nyt osaisin arvostaa kaikkia niitä asioita joita silloin pidin kahleina. Taitaa tuo ikäkriisi iskeä näin 30-vuotis synttäreiden kynnyksellä.. Eipä sillä, etteikö elämä olisi tälläkin hetkellä ihanaa..

Huh! Pitää yrittää vain karistaa tuo lapsuuden ja nuoruuden haikailu ja nauttia kaikista niistä ihanista hetkistä joita nyt saan kokea omien lasteni kanssa. Pojat ovat elämäni sokeri ja suola, maailman tärkeimmät ihmiset. Tietenkään unohtamatta rakasta puolisoani. Hänen ansiostaan olen parempi ihminen ja jaksan taas eteenpäin.

Kärsin jonkin asteisesta väsymyksen aiheuttamasta masennuksesta tuossa viime talvena, kun meidän nuorimmainen oli vajaan vuoden. Toiseksi nuorin oli silloin vasta puolitoista vuotias eikä elämä kahden pienen kanssa ollut mitenkään helppoa. Ja siihen vielä lisäksi oli vanhimman pojan koulu sekä ihana uhmaikäinen(4). Nyt kun katson sinne lähimenneisyyteen, huomaan etten paljoakaan siitä ajasta muista. En ehtinyt nauttimaan siitä kaikesta ihanuudesta, menin vain eteenpäin kuin sumussa.

Keväällä sitten lintujen saapumisen myötä , huomasin kuinka loppu olin. Hain sosiaalityöntekijöiltä apua ja sain kuin sainkin meille aloitettua perhetyön. Koko kesän "tädit" auttoivat minua jaksamaan. Ja tukivat koko perhettä arjen kiemuroissa..

Ja nyt.. Puhtaan valkoisen lumen myötä, olen saanut itseni taas "kokonaiseksi" ja jaksan pyörittää meidän arkea. :) Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.. (lainatakseni erään ystäväni mainitsemia ja erään kuuluisan laulun sanoja) Niinpä.. Olen oivaltanut tuskien kautta elämisen ihanan ihmeen ja jaksan eteenpäin vaikeuksista huolimatta. :)